Näytetään tekstit, joissa on tunniste arviointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arviointi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Paperilappuäänestys mobiilisti - Plickers

Ennen syyslomaa pääsin osalliseksi Osaava-hankkeen pedagoginen piristysruiske-koulutuksesta, jota TVT-opetuskäytön asiantuntija Matleena Laakso vetää. Hihaan tarttui moniakin pieniä ja näppäriä ideoita ja sovelluksia, joista erityisesti yhteen ihastuin.

Keskustelu BYOD-pedagogiikan (Bring Your Own Device) tasa-arvoisuudesta on jatkunut tasaisesti sekä julkisuudessa että opettajainhuoneissa. Kaikilla ei välttämättä ole varaa tietovälineeseen, jolla surffaten voisi oppitunnilla suorittaa vaikkapa tiedonhakua. Tottahan tuo on. Toisaalta, esimerkiksi liikunnan opetussuunnitelmassa mainitaan muunmuassa hiihtäminen ja luistelu, jotka eittämättä ovat sidonnaisia välineisiin. Välineet toivotaan erittäin vahvasti löytyvän kotoa - joissain kouluissa sanamuoto on kääntynyt jo "vaatimiseen". Alkaako älypuhelin tai jokin muu tietoväline olla nyky-yhteiskunnassamme yleissivistykseen kuuluva työkalu, jota voidaan hyvällä omallatunnolla vaatia kodeilta? Ymmärrän hyvin molempia näkökantoja eikä tarkoitukseni ole tässä kirjoituksessa ottaa kantaa kumpaankaan saati kallistua mihinkään suuntaan. Haluaisin tuoda esille itselleni uuden tuttavuuden, joka tietyissä tilanteissa ratkaisee em. ongelman.

Plickers.com


Plickers on äänestykseen ja vastauksien keräämiseen erikoistunut ilmainen sovellus, jossa kaikki pääsevät osallistumaan riippumatta siitä, omistavatko he älylaitetta vai eivät. Palvelu toimii nettiselaimessa sekä opettajan kameralla varustetulla mobiililaitteella. Tarvittaessa äänestys onnistuu myös pelkällä mobiililaitteella, jolloin äänestäjät eivät toki näe visuaalista puolta äänestystuloksista. Aktiviteettiin voi kerralla osallistua enintään 63 käyttäjää. Jokaiselle osallistujalle tulostetaan etukäteen yksi äänestyslappu plickers.com-palvelussa Cards-välilehdessä.



Äänestyslappu oppilaalle numero 3


Oppilaat voi (ja kannattaa) etukäteen numeroida palvelussa, mikäli yksilölliset vastaustiedot halutaan saada talteen vaikkapa arvostelun tueksi. Numero näkyy rei'itetyn mustan neliön jokaisella sivulla ja kaikki neliöt ovat keskenään hieman erilaisia, jotta vastaukset voidaan eritellä. On tärkeää, että oppilas saa varmasti omalla numerollaan varustetun kortin itselleen, mikäli vastauksien yksilöinti on tarpeellista. Jokaisella sivulla näkyvät lisäksi kirjaimet A, B, C ja D, joiden avulla oikean vaihtoehdon valinta suoritetaan äänestystilanteessa. Jos haluan äänestää vaihtoehtoa B, käännän neliön siten, että neliön sivu, jolla B-kirjain on, osoittaa ylöspäin. Jotta kortit pysyisivät hyvässä kunnossa, on laminointi ehdoton temppu!


Luokan määrittäminen plickers.com-palvelussa



Miten tulokset saadaan talteen? Opettajalla on käytössään siis jokin mobiililaite - älypuhelin tai tabletti, johon on Plickers-sovellus ladattuna ja käynnissä. Mobiililaitteen kameran avulla sovellus näkee suuressakin luokkahuoneessa äänestyslaput, kun opettaja kuljettaa näkymän luokan läpi.


iPhonen näkymä äänestystilanteessa

Tulokset näkyvät opettajan mobiililaitteen ruudulla välittömästi kuvatunnistuksen jälkeen pylväsdiagrammina sekä oppilaskohtaisina vastauksina. Jos opettaja on määrittänyt kysymykselleen tai väitteelleen yhden tai useamman oikean vaihtoehdon, ilmestyvät ne vihreinä näytölle. Videotykillä kannattaa heijastaa eteen plickers.com-palvelun Live View-välilehti, jossa näkyy kulloinkin kysyttävä kysymys sekä vastaustilasto joko pylväinä tai yksittäisinä oppilaskohtaisina vastauksina. Jälkimmäinen esitystapa on enemmänkin opettajalle tarkoitettua informaatiota ja mielekkäämpää on heijastaa koko luokan nähtäväksi yleinen vastausjakauma. Oppilaskohtaiset vastaukset saa näkymään myös neutraaleina siten, että taulukosta nähdään kuka on vastannut ja kuka ei.


Live View-välilehden näkymä


Tehtävän luominen


Kysymyksiä ja väitteitä pääsee luomaan Library-välilehden kautta kirjoittamalla tehtävä suoraan tekstikenttään. Valittavana on monivalinta (2-4 vastausvaihtoehtoa) tai oikein-väärin-tehtävä. Tehtävät jäävät kirjastoon talteen ja kysyttävät kysymykset pitää valita luodun luokan suunnitelmaan kalenterikuvakkeesta.

Kysymyksen valitseminen luokan suunnitelmaan

Kun kysymys on luotu ja siirretty luokan suunnittelmaan, voi mobiililaitteella käynnistää aktiviteetin. Älylaitteessa tulee olla asennettuna AppStoresta tai Google Play-kaupasta Plickers-sovellus. Mobiilisovellukseen pitää kirjautua samoilla tunnuksilla, joilla olet itsesi rekisteröitynyt plickers.com-palveluun. Mobiililaitteesta valitaan luokka ja tehtävistä juuri se, jonka haluat luokalle esittää.


Luokan ja kysymyksen valinta äänestykseen


Äänestys aktivoituu, kun olet valinnut mobiililaitteesta kysymyksen ja painat alhaalle ilmestynyttä kamerakuvaketta. Tämän jälkeen kamera käynnistyy. Liikuta kamerasi näkymää hitaasti pitkin luokkaa (voit itse olla paikallasi), jotta kaikki vastaukset saadaan rekisteröityä kuvasta. Aikarajaa äänestyksessä ei ole, oppilas voi äänestyksen aikanakin vielä muuttaa mielipidettään ja kääntää äänestyslappuaan. Live View-näkymän kautta selviää nopeasti, onko kaikki vastaukset saatu talteen.

Lyhyt ohjeistus


Toimintaohjeet lyhyesti ja ytimekkäästi.

Ennakkovalmistelut
  • Rekisteröidy plickers.com-palveluun (Sign up).
  • Asenna mobiililaitteeseesi Plickers-sovellus (AppStore/Google Play)
  • Tulosta äänestyslaput valmiiksi (plickers.com -> Cards) ja laminoi ne.
  • Luo ainakin yksi luokka (plickers.com -> Classes).
  • Luo tehtävä (plickers.com -> Library) ja lisää se luokan suunnitelmaan.

Kyselyn teettäminen
  • Jaa kullekin oppilaalle oma äänestyslappunsa numeroiden perusteella.
  • Valitse mobiililaitteesi Plickers-sovelluksesta oikea luokka ja kysymys.
  • Heijasta kysymys projektorilla luokan nähtäväksi (plickers.com -> Live View).
  • Aloita äänestys (mobiililaitteen Plickers-sovelluksessa kamerakuvake).
  • Kuljeta kameran näkymää pitkin luokkaa hitaasti.
  • Sulje äänestys mobiililaitteella (v-symboli alhaalla keskellä)
  • Ihmetelkää tuloksia.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Maailman toiseksi tärkein kysymys

Aleksi Kopponen kirjoitti edellisen postauksen tähän blogiin motivaation merkityksestä opiskelijalle ja oppimisprosessille mainion pohdiskelevan tarinan muodossa. Haluaisin jatkaa saman suuntaisilla tasatyönnöillä kohti opettajalta ammattitaitoa vaativaa arviointiprosessia, jota Allu hieman sivusikin.

Voisin ylpeänä esitellä heti kärkeen oman karrikoidun näkemykseni koulueliöiden - opettajien ja oppilaiden - sisäisistä toimintaohjeista, joita tutkimuksieni mukaan kumpikin - ilman ympäristöstä kohdistuvaa painetta - pyrkii toteuttamaan arviolta noin yhden kuukauden pituisissa sykleissä:

Koulueliön algoritmi
  1. Luetaan koulussa tekstikirjan uusi luku. Tehdään ja tarkastetaan työkirjan tehtävät, ettei tarvitse kotona tehdä niin paljon hommia.
  2. Toistetaan kohtaa 1. kunnes koealue on käyty läpi.
  3. Kerrataan oppitunneilla läpikäyty oppiaines koetta varten.
  4. Käydään suorittamassa koe.
  5. Päivitellään kokeen jälkeen, kun kokonainen luokka ei ollut lukenut yhtään ja että kyseinen koe ei ole koko ihmiskunnan historian aikana mennyt näin huonosti.
  6. Kun koe on palautettu, palataan kohtaan 1.
Todistukseen saattaa ilmestyä kiitettävä numero tai sitten ei. Hyvässä lykyssä oppilas on vieläpä kiinnostunut saamastaan arvosanasta ja päästää käytävällä ilmoille arvosanan suuruuteen suoraan verrannollisen verbaalisen palautteen arvioinnin tekijälle.

Tässä vaiheessa haluaisin, viitaten otsikon tekstiin, herättellä lukijan ajatusmaailmaa hieman klassiselta haiskahtavalla kysymyksellä - Mikä on koulun tarkoitus? Juujuu. Tiedän mitä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sanotaan. Siellä nostetaan tavoitteiksi huikean hienoja asioita, kuten yksilön mahdollisuus yleissivistyksen hankkimiseen sekä yhteiskunnan väline kehittää sivistyksellistä pääomaa. Yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoakin peruskoulun pitäisi lisätä. Edellämainittu toimintamalli ei kenties täysin toteuta näitä suunnitelmia.

Lähde: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiVjpnkuO5IX20upSPqB7Ms0wTDNSRqxTipnqH5J-5ZeAVBlskNFa40c0rvgkna0JkFPgTcuuriIXAqy7J3uCGebD3su0CPW5vJNHb5FpOFepOr7s08JuwKjab7a9vhydex7jZsExhgyQo/s1600/tumblr_lcp4uwbY8Z1qdic1ko1_500_large.jpg
Aivosolujen herättyä, voitaisiin astua tästä korkealentoisesta arvojen pyörittelystä muutama puola alaspäin seuraavan tietokilpailukysymyksen turvin: Minkä ammatin edustaja on se henkilö, jonka työssä suoriutumisen määrää yksi, korkeintaan kaksi tuntia työntekijän aikaa vievä, kirjallinen tuotos? Olen tätä kysymystä kolmisen päivää pyöritellyt päässäni ja tullut siihen johtopäätökseen, että hän on jonkin lehden urheilutoimittaja. Ja kuten olemme havainneet, sekin tuotos jakaa jatkuvasti mielipiteitä.

Haluaisin myös nostaa yleistä keskustelua oppilaan tietojen ja taitojen arvioinnista. Toki koulujärjestelmän tehtävä on varmistaa, että oppilailla on riittävät tiedolliset ja taidolliset valmiudet tulevaisuudessa omaksua uusia vastaavia. Kuitenkin yhä tärkeämpään asemaan ovat mielestäni nousemassa yhteistyötaidot ja -tekniikat. Tehokkuutta ja suurempia tuloksia tavoittelevassa kilpailuyhteiskunnassa pitää linkittyä, ryhmittyä ja kasaantua, jotta eri osa-alueita hyvin hallitsevat yksilöt ja yksiköt saisivat koottua pirstaleista suuren kokonaisuuden. 

Leonardo Da Vinci oli useiden lähteiden mukaan lähes kaikkien alojen asiantuntija - suuri tiedemies. Hänen yhteiskunnassaan se oli vielä mahdollista rajallisten käsitysten, teorioiden ja raa'an informaation varjossa. Nykyisessä 2010-luvun informaatioyhteiskunnassa kukaan ei voi olla kaikkien alojen valtias. Jopa Albert Einsteinilla aikanaan oli vaikeuksia matematiikan opinnoissaan, mistä onkin jäänyt elämään lentävä lause: 
“Do not worry about your difficulties in Mathematics. I can assure you mine are still greater."  
Harva pystyy olemaan puhtaasti edes yhden tieteenhaaran ehdoton kärkinimi. Projektit vaativat usein kansainvälistä yhteistyötä eri alojen ja osa-alueiden huippujen välillä. Yksinään yliopistojen laitokset ja valtioiden tutkimuskeskusten yksiköt eivät saavuta uusia tietoja, taitoja tai teorioita, mutta porukalla - toisiaan täydentämällä ja tukemalla - saavutukset voivat olla nykymaailmankin mittapuussa todella arvokkaita.

Lähde: http://jumpybird.files.wordpress.com/2011/04/swarm.jpg
Miksei samalla periaatteella oppilaiden arviointiin kannattaisi ottaa vahvasti mukaan yhteistyöhön liittyviä yksityiskohtia? Nykyinen lähtökohtahan oppilaan arvioinnissa on se, että jos kaksi oppilasta tekee koetilanteessa avoimesti yhteistyötä, heidän suorituksensa hylätään välittömästi. Työelämässä puolestaan yksilö, joka ei tee toisen yksilön kanssa yhteistyötä, on tehoton ja sosiaalisesti epäkypsä mulkero. 

Jos oppilaat pääsevät yhteistyötä tekemällä parempaan lopputulokseen kuin yksinään, on yhteistyö selvästi ollut kannattavaa ja heti perään palkitsevaa. Kenties oppimistakin on tapahtunut vertaistasolla. Mikäli taas yhteistyö vaikuttaakin lopputulokseen negatiivisesti, on syytä selvittää, missä on vika. Kenties samaan ryhmään sattui kaksi saman Play Station-alan asiantuntijaa, jotka eivät lähtötietojensa perusteella päässeet uuteen opettajan haaveilemaan lopputulokseen vaan päätyivät koululaitoksen kannalta vähemmän toivottavaan kolmoskentän loppuvastuksen voittamistaktiikkaan.