Vierailijakirjoitus: Minna Karttunen (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto)
Miksipäs ei? Historian tunneille sopii hyvin kännykkä –
kunhan sille on jokin funktio. Viime talvena opiskelimme seiskaluokkalaisten
kanssa teollistumisen historiaa ja ajattelin kokeilla sketsien tai näytelmien tekemistä.
Halusin myös nähdä, mitä tapahtuisi jos videoisimme näytelmät. Olimme
käsitelleet tunneilla muutamia viikkoja teollistumista kuvien, muistiinpanojen
ja lyhyen videon avulla. Nyt halusin nähdä, miten oppilaat soveltaisivat
tietojaan asiaa vapaasti työstäen ja aiheeseen eläytyen.
Annoin oppilaille tehtävänannon: ”Suunnitelkaa pieni näytelmä
teollistumiseen liittyen”. Tapahtumapaikan sai itse valita: Tampere tai
Isosta-Britanniasta esimerkiksi Lontoo. Annoin pohjaksi myös Tampereen
teollistumiseen liittyvän tekstin, josta he saivat halutessaan ottaa lisätietoa
näytelmään. Mielikuvitusta sai käyttää, kunhan tarina sisälsi faktoja. Aikaa spektaakkelin
tekemiseen ja koko homman kuvaamiseen oli yksi tunti – 45 min. Halusin pitää ajan
napakkana, ettei näytelmän pitkästä hiomisesta tulisi turhia esityspaineita
–tai löysää nurkissa vellomista. Lopuksi siis ryhmän tehtävänä oli kuvata koko
teatteri yhden ryhmäläisen kännykälle ja lähettää tuotos opelle sähköpostiin.
Miksipäs ei? Tuumivat oppilaatkin ja ryhtyivät keksimään
henkilöiden nimiä ja tarinaa sketseihin. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka
helponnäköisesti ryhmät lähtivät ideoimaan tarinaa ja vain harvoja täytyi
patistella itse asian pariin. Kukaan ei kieltäytynyt näyttelemisestä – päin
vastoin. Monessa ryhmässä kuvattiin monia eri video-otoksia, jotka sitten
oppilaat kotona itsenäisesti leikkasivat ja liimasivat yhteen kokonaiseksi
esitykseksi. Läksyksi siis tuli viimeistellä oman ryhmän video kotona. Kaikki
ryhmät lähettivät videonsa, vaikka muutamia läksyjen unohduksia karhuttiin
seuraavalla kerralla.
Ohessa tekijöiden ja huoltajien luvalla viime vuoden 7.lk:n oppilaiden
Tuulin, Nuutin, Eeron, Neean ja Liinan tuotos.
Videoiden kuvaaminen on yksi esimerkki, missä open ei
tarvitse tietää kännykän käyttämisestä juuri muuta kuin videotoiminnon
olemassaolo. Itse en – muistaakseni – ole käsitellyt videoita sen kummemmin
kännykälläni. Oppilaat sen sijaan latasivat puhelimiinsa netistä ohjelmia,
joilla pystyivät editoimaan ja muokkaamaan videoistaan yhtenäisiä
kokonaisuuksia. Tämä tehtiin täysin itsenäisesti. Näin open duuneja voisi
jälleen verrata nykypäivän asiantuntijoiden johtamiseen, jossa tärkeämpää on
innostaa ja kannustaa kuin itse olla sataprosenttisesti selvillä teknisen
vempaimen ominaisuuksista. Kännykän käyttämisessä ja videoiden tekemisessä
nuoret olivat oivaltavia asiantuntijoita.
Jos vertaan ryhmissä tehtyjä aiheen soveltavia tuotoksia
edellisvuoteen -jolloin kirjoitimme samasta aiheesta kirjeet eläytyen
14-vuotiaan elämään teollisuuskaupungissa 1800-luvun alussa- yksitellen aiheesta kirjoittaen oppilaat näyttivät
oppineen enemmän ja kirjeistä tuli historian asiasisällöltään monipuolisempia.
Toisaalta videoiden tekeminen oli selvästi oppilaista hauskaa, ja se toi
vaihtelua hissan tuntien työtapoihin sekä sosiaalista, luovaa ja digitaalista
ulottuvuutta. Toisaalta myös videoissa ei ollutkaan tarkoitus tuoda ilmi
kaikkea aiheesta omaksuttua tietoa, vaan ne tarjosivat välähdyksiä 1800-luvun
työläisen elämään, jolloin en voi väittää, etteivätkö oppilaat olisi oppineet
aiheesta yhtä paljon kuin edellisen vuoden seiskaluokkalaisten ryhmät olivat.
Toki tehtävää voisi syventää pukemalla roolihahmoille rekvisiittaa ja luomalla
näytelmiin lisää ulottuvuutta faktaan kietoutuvan juonen avulla,
harjoittelemalla vuorosanoja, pohtimalla kuvakulmia... Tästä ehkä saamme jatkossa
kuulla lisää. Kaiken kaikkiaan kännykkä sekä historian aikakauteen eläytyminen
sujuivat kahdelta luokalta muikeasti. Nyt vain odottelenkin hedelmän tippumista
puun alla, mistä seuraavaksi lähdemme tuottamaan kokoillan elokuvaa.
Hyvä kuvaus projektista!
VastaaPoistaHienoa! Taidanpa kokeilla samaa!
VastaaPoista