Kännykkä - Historia - Opiskelu - Aikaa yksi oppitunti

Vierailijakirjoitus: Minna Karttunen (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto)

Miksipäs ei? Historian tunneille sopii hyvin kännykkä – kunhan sille on jokin funktio. Viime talvena opiskelimme seiskaluokkalaisten kanssa teollistumisen historiaa ja ajattelin kokeilla sketsien tai näytelmien tekemistä. Halusin myös nähdä, mitä tapahtuisi jos videoisimme näytelmät. Olimme käsitelleet tunneilla muutamia viikkoja teollistumista kuvien, muistiinpanojen ja lyhyen videon avulla. Nyt halusin nähdä, miten oppilaat soveltaisivat tietojaan asiaa vapaasti työstäen ja aiheeseen eläytyen.

Annoin oppilaille tehtävänannon: ”Suunnitelkaa pieni näytelmä teollistumiseen liittyen”. Tapahtumapaikan sai itse valita: Tampere tai Isosta-Britanniasta esimerkiksi Lontoo. Annoin pohjaksi myös Tampereen teollistumiseen liittyvän tekstin, josta he saivat halutessaan ottaa lisätietoa näytelmään. Mielikuvitusta sai käyttää, kunhan tarina sisälsi faktoja. Aikaa spektaakkelin tekemiseen ja koko homman kuvaamiseen oli yksi tunti – 45 min. Halusin pitää ajan napakkana, ettei näytelmän pitkästä hiomisesta tulisi turhia esityspaineita –tai löysää nurkissa vellomista. Lopuksi siis ryhmän tehtävänä oli kuvata koko teatteri yhden ryhmäläisen kännykälle ja lähettää tuotos opelle sähköpostiin.

Miksipäs ei? Tuumivat oppilaatkin ja ryhtyivät keksimään henkilöiden nimiä ja tarinaa sketseihin. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka helponnäköisesti ryhmät lähtivät ideoimaan tarinaa ja vain harvoja täytyi patistella itse asian pariin. Kukaan ei kieltäytynyt näyttelemisestä – päin vastoin. Monessa ryhmässä kuvattiin monia eri video-otoksia, jotka sitten oppilaat kotona itsenäisesti leikkasivat ja liimasivat yhteen kokonaiseksi esitykseksi. Läksyksi siis tuli viimeistellä oman ryhmän video kotona. Kaikki ryhmät lähettivät videonsa, vaikka muutamia läksyjen unohduksia karhuttiin seuraavalla kerralla.

Ohessa tekijöiden ja huoltajien luvalla viime vuoden 7.lk:n oppilaiden 

Tuulin, Nuutin, Eeron, Neean ja Liinan tuotos. 

Videoiden kuvaaminen on yksi esimerkki, missä open ei tarvitse tietää kännykän käyttämisestä juuri muuta kuin videotoiminnon olemassaolo. Itse en – muistaakseni – ole käsitellyt videoita sen kummemmin kännykälläni. Oppilaat sen sijaan latasivat puhelimiinsa netistä ohjelmia, joilla pystyivät editoimaan ja muokkaamaan videoistaan yhtenäisiä kokonaisuuksia. Tämä tehtiin täysin itsenäisesti. Näin open duuneja voisi jälleen verrata nykypäivän asiantuntijoiden johtamiseen, jossa tärkeämpää on innostaa ja kannustaa kuin itse olla sataprosenttisesti selvillä teknisen vempaimen ominaisuuksista. Kännykän käyttämisessä ja videoiden tekemisessä nuoret olivat oivaltavia asiantuntijoita.

Jos vertaan ryhmissä tehtyjä aiheen soveltavia tuotoksia edellisvuoteen -jolloin kirjoitimme samasta aiheesta kirjeet eläytyen 14-vuotiaan elämään teollisuuskaupungissa 1800-luvun alussa-  yksitellen aiheesta kirjoittaen oppilaat näyttivät oppineen enemmän ja kirjeistä tuli historian asiasisällöltään monipuolisempia. Toisaalta videoiden tekeminen oli selvästi oppilaista hauskaa, ja se toi vaihtelua hissan tuntien työtapoihin sekä sosiaalista, luovaa ja digitaalista ulottuvuutta. Toisaalta myös videoissa ei ollutkaan tarkoitus tuoda ilmi kaikkea aiheesta omaksuttua tietoa, vaan ne tarjosivat välähdyksiä 1800-luvun työläisen elämään, jolloin en voi väittää, etteivätkö oppilaat olisi oppineet aiheesta yhtä paljon kuin edellisen vuoden seiskaluokkalaisten ryhmät olivat. Toki tehtävää voisi syventää pukemalla roolihahmoille rekvisiittaa ja luomalla näytelmiin lisää ulottuvuutta faktaan kietoutuvan juonen avulla, harjoittelemalla vuorosanoja, pohtimalla kuvakulmia... Tästä ehkä saamme jatkossa kuulla lisää. Kaiken kaikkiaan kännykkä sekä historian aikakauteen eläytyminen sujuivat kahdelta luokalta muikeasti. Nyt vain odottelenkin hedelmän tippumista puun alla, mistä seuraavaksi lähdemme tuottamaan kokoillan elokuvaa.