keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Paperilappuäänestys mobiilisti - Plickers

Ennen syyslomaa pääsin osalliseksi Osaava-hankkeen pedagoginen piristysruiske-koulutuksesta, jota TVT-opetuskäytön asiantuntija Matleena Laakso vetää. Hihaan tarttui moniakin pieniä ja näppäriä ideoita ja sovelluksia, joista erityisesti yhteen ihastuin.

Keskustelu BYOD-pedagogiikan (Bring Your Own Device) tasa-arvoisuudesta on jatkunut tasaisesti sekä julkisuudessa että opettajainhuoneissa. Kaikilla ei välttämättä ole varaa tietovälineeseen, jolla surffaten voisi oppitunnilla suorittaa vaikkapa tiedonhakua. Tottahan tuo on. Toisaalta, esimerkiksi liikunnan opetussuunnitelmassa mainitaan muunmuassa hiihtäminen ja luistelu, jotka eittämättä ovat sidonnaisia välineisiin. Välineet toivotaan erittäin vahvasti löytyvän kotoa - joissain kouluissa sanamuoto on kääntynyt jo "vaatimiseen". Alkaako älypuhelin tai jokin muu tietoväline olla nyky-yhteiskunnassamme yleissivistykseen kuuluva työkalu, jota voidaan hyvällä omallatunnolla vaatia kodeilta? Ymmärrän hyvin molempia näkökantoja eikä tarkoitukseni ole tässä kirjoituksessa ottaa kantaa kumpaankaan saati kallistua mihinkään suuntaan. Haluaisin tuoda esille itselleni uuden tuttavuuden, joka tietyissä tilanteissa ratkaisee em. ongelman.

Plickers.com


Plickers on äänestykseen ja vastauksien keräämiseen erikoistunut ilmainen sovellus, jossa kaikki pääsevät osallistumaan riippumatta siitä, omistavatko he älylaitetta vai eivät. Palvelu toimii nettiselaimessa sekä opettajan kameralla varustetulla mobiililaitteella. Tarvittaessa äänestys onnistuu myös pelkällä mobiililaitteella, jolloin äänestäjät eivät toki näe visuaalista puolta äänestystuloksista. Aktiviteettiin voi kerralla osallistua enintään 63 käyttäjää. Jokaiselle osallistujalle tulostetaan etukäteen yksi äänestyslappu plickers.com-palvelussa Cards-välilehdessä.



Äänestyslappu oppilaalle numero 3


Oppilaat voi (ja kannattaa) etukäteen numeroida palvelussa, mikäli yksilölliset vastaustiedot halutaan saada talteen vaikkapa arvostelun tueksi. Numero näkyy rei'itetyn mustan neliön jokaisella sivulla ja kaikki neliöt ovat keskenään hieman erilaisia, jotta vastaukset voidaan eritellä. On tärkeää, että oppilas saa varmasti omalla numerollaan varustetun kortin itselleen, mikäli vastauksien yksilöinti on tarpeellista. Jokaisella sivulla näkyvät lisäksi kirjaimet A, B, C ja D, joiden avulla oikean vaihtoehdon valinta suoritetaan äänestystilanteessa. Jos haluan äänestää vaihtoehtoa B, käännän neliön siten, että neliön sivu, jolla B-kirjain on, osoittaa ylöspäin. Jotta kortit pysyisivät hyvässä kunnossa, on laminointi ehdoton temppu!


Luokan määrittäminen plickers.com-palvelussa



Miten tulokset saadaan talteen? Opettajalla on käytössään siis jokin mobiililaite - älypuhelin tai tabletti, johon on Plickers-sovellus ladattuna ja käynnissä. Mobiililaitteen kameran avulla sovellus näkee suuressakin luokkahuoneessa äänestyslaput, kun opettaja kuljettaa näkymän luokan läpi.


iPhonen näkymä äänestystilanteessa

Tulokset näkyvät opettajan mobiililaitteen ruudulla välittömästi kuvatunnistuksen jälkeen pylväsdiagrammina sekä oppilaskohtaisina vastauksina. Jos opettaja on määrittänyt kysymykselleen tai väitteelleen yhden tai useamman oikean vaihtoehdon, ilmestyvät ne vihreinä näytölle. Videotykillä kannattaa heijastaa eteen plickers.com-palvelun Live View-välilehti, jossa näkyy kulloinkin kysyttävä kysymys sekä vastaustilasto joko pylväinä tai yksittäisinä oppilaskohtaisina vastauksina. Jälkimmäinen esitystapa on enemmänkin opettajalle tarkoitettua informaatiota ja mielekkäämpää on heijastaa koko luokan nähtäväksi yleinen vastausjakauma. Oppilaskohtaiset vastaukset saa näkymään myös neutraaleina siten, että taulukosta nähdään kuka on vastannut ja kuka ei.


Live View-välilehden näkymä


Tehtävän luominen


Kysymyksiä ja väitteitä pääsee luomaan Library-välilehden kautta kirjoittamalla tehtävä suoraan tekstikenttään. Valittavana on monivalinta (2-4 vastausvaihtoehtoa) tai oikein-väärin-tehtävä. Tehtävät jäävät kirjastoon talteen ja kysyttävät kysymykset pitää valita luodun luokan suunnitelmaan kalenterikuvakkeesta.

Kysymyksen valitseminen luokan suunnitelmaan

Kun kysymys on luotu ja siirretty luokan suunnittelmaan, voi mobiililaitteella käynnistää aktiviteetin. Älylaitteessa tulee olla asennettuna AppStoresta tai Google Play-kaupasta Plickers-sovellus. Mobiilisovellukseen pitää kirjautua samoilla tunnuksilla, joilla olet itsesi rekisteröitynyt plickers.com-palveluun. Mobiililaitteesta valitaan luokka ja tehtävistä juuri se, jonka haluat luokalle esittää.


Luokan ja kysymyksen valinta äänestykseen


Äänestys aktivoituu, kun olet valinnut mobiililaitteesta kysymyksen ja painat alhaalle ilmestynyttä kamerakuvaketta. Tämän jälkeen kamera käynnistyy. Liikuta kamerasi näkymää hitaasti pitkin luokkaa (voit itse olla paikallasi), jotta kaikki vastaukset saadaan rekisteröityä kuvasta. Aikarajaa äänestyksessä ei ole, oppilas voi äänestyksen aikanakin vielä muuttaa mielipidettään ja kääntää äänestyslappuaan. Live View-näkymän kautta selviää nopeasti, onko kaikki vastaukset saatu talteen.

Lyhyt ohjeistus


Toimintaohjeet lyhyesti ja ytimekkäästi.

Ennakkovalmistelut
  • Rekisteröidy plickers.com-palveluun (Sign up).
  • Asenna mobiililaitteeseesi Plickers-sovellus (AppStore/Google Play)
  • Tulosta äänestyslaput valmiiksi (plickers.com -> Cards) ja laminoi ne.
  • Luo ainakin yksi luokka (plickers.com -> Classes).
  • Luo tehtävä (plickers.com -> Library) ja lisää se luokan suunnitelmaan.

Kyselyn teettäminen
  • Jaa kullekin oppilaalle oma äänestyslappunsa numeroiden perusteella.
  • Valitse mobiililaitteesi Plickers-sovelluksesta oikea luokka ja kysymys.
  • Heijasta kysymys projektorilla luokan nähtäväksi (plickers.com -> Live View).
  • Aloita äänestys (mobiililaitteen Plickers-sovelluksessa kamerakuvake).
  • Kuljeta kameran näkymää pitkin luokkaa hitaasti.
  • Sulje äänestys mobiililaitteella (v-symboli alhaalla keskellä)
  • Ihmetelkää tuloksia.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Opettajan ääni lähti -> filmit pyörimään!

Kävipä itselleni niin, että viime viikonloppuna ääneni kaikkosi. Koin olevani kuitenkin elämäni tikissä - ääntä vain ei riittänyt ulos asti. Näin ei käy usein. Käytän mielestäni ääntäni säästeliäästi ja järkevästi. En raaskinut jäädä kotiinkaan, vaikka se ehkä olisi järkevää ollutkin - sain nimittäin idean hetken internetin ihmeellisessä maailmassa jälleen uiskenneltuani.



Seitsemännen luokan matikantunteja varten löytyi opetus.tv -sivustolta juuri opetettavaan aiheeseen soveltuvat oppitunnit - Kokonaisluvut. Opetusvideoita on useita ja opetus etenee loogisesti. Käytännössä nuo videot riittivät mainiosti oppitunnin alustukseksi ja säästivät opettajan arvokasta ääntä tuona epäonnisena aamuna. Lisäksi kyseinen sivusto sisältää sekä pitkän että lyhyen oppimäärän, fysiikan, kemian ja biologian lukiomatematiikan kurssikohtaiset opetusvideot, Yläkoulun matematiikasta löytyy toistaiseksi vain muutama aihealue, mutta kemiasta on tarjolla jo laaja tarjonta.



Tutkimusmatka internetin opetusvideoiden osalta syvenee. Opetus.tv-sivuston videot on upotettu sivulle Youtube-palvelusta. Avaan kokonaislukuvideoiden tekijän - Hanna Toikan - Youtube-kanavan, joka tarjoilee yli 20 erilaista seitsemännen luokan matematiikkaan liittyvää opetusvideota.



Jatkan ajatuksen kuljettamista eteenpäin. Yritän löytää Youtubesta lisää oppitunteja. Kirjoitan hakusanaksi "Einstein's General Theory of Relativity lecture" eli vapaasti suomennettuna etsin oppituntia jonkun huru-ukon käsittämättömän suuresta teoriasta. Hakutulokset ponnahtavat esille ja tarjoavat minulle 12-osaisen luentosarjatallenteen Stanfordin yliopistosta. Jokainen oppitunti on kestoltaan hieman alle kaksi tuntia ja ovat kaikkien saatavilla. Mietipä sitä.


Youtube ja muut videopalvelut ovat erittäin hyödyllisiä koulu- ja opiskelumaailmassa. Kuten Minna kirjoitti edellisessä postauksessa, voivat oppilaat kuvata videoita eri oppitunneilla oppimisen tehostamiseksi, mutta niin voivat opettajatkin! Tarkoitus ei tietenkään ole korvata opettajaa luokassa kylmällä ja monotonisella videolla. Videoilla voidaan parhaassa tapauksessa rikastuttaa, monipuolistaa, eriyttää ja tukea oppimista sekä koulussa että kotona. Läksyjä tehdessään tai kokeisiin/kirjoituksiin valmistautuessaan oppilaan kannattaa katsoa vaikkapa opetus.tv:n videotarjonta epäselvyyksien oikaisemiseksi.

Videolla opettaja todennäköisesti opettaa asian hieman eri tavalla kuin minä, jolloin oppijat, joille asia on saattanut jäädä oppitunnilla epäselväksi, saattavat kokea valaistuksen. Videoita on myös mahdollista pysäyttää ja jopa käydä sama asia uudelleen läpi - tarvittaessa useita kertoja. Oppitunnilla tuollaista mahdollisuutta harvoin tulee tiukan aikataulun ja opetussuunnitelman tuomien vaatimusten myötä. Siis oppilaalle lisää aikaa, keinoja ja välineitä oppimiseen. Toinen asia on, löytyykö "tukivideo-opetusta" tarvitsevalta oppilaalta aikaa ja kiinnostusta ryhtyä kotona katsomaan opettajan suosittelemia filmejä. :)

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kännykkä - Historia - Opiskelu - Aikaa yksi oppitunti

Vierailijakirjoitus: Minna Karttunen (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto)


Miksipäs ei? Historian tunneille sopii hyvin kännykkä – kunhan sille on jokin funktio. Viime talvena opiskelimme seiskaluokkalaisten kanssa teollistumisen historiaa ja ajattelin kokeilla sketsien tai näytelmien tekemistä. Halusin myös nähdä, mitä tapahtuisi jos videoisimme näytelmät. Olimme käsitelleet tunneilla muutamia viikkoja teollistumista kuvien, muistiinpanojen ja lyhyen videon avulla. Nyt halusin nähdä, miten oppilaat soveltaisivat tietojaan asiaa vapaasti työstäen ja aiheeseen eläytyen.

Annoin oppilaille tehtävänannon: ”Suunnitelkaa pieni näytelmä teollistumiseen liittyen”. Tapahtumapaikan sai itse valita: Tampere tai Isosta-Britanniasta esimerkiksi Lontoo. Annoin pohjaksi myös Tampereen teollistumiseen liittyvän tekstin, josta he saivat halutessaan ottaa lisätietoa näytelmään. Mielikuvitusta sai käyttää, kunhan tarina sisälsi faktoja. Aikaa spektaakkelin tekemiseen ja koko homman kuvaamiseen oli yksi tunti – 45 min. Halusin pitää ajan napakkana, ettei näytelmän pitkästä hiomisesta tulisi turhia esityspaineita –tai löysää nurkissa vellomista. Lopuksi siis ryhmän tehtävänä oli kuvata koko teatteri yhden ryhmäläisen kännykälle ja lähettää tuotos opelle sähköpostiin.

Miksipäs ei? Tuumivat oppilaatkin ja ryhtyivät keksimään henkilöiden nimiä ja tarinaa sketseihin. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka helponnäköisesti ryhmät lähtivät ideoimaan tarinaa ja vain harvoja täytyi patistella itse asian pariin. Kukaan ei kieltäytynyt näyttelemisestä – päin vastoin. Monessa ryhmässä kuvattiin monia eri video-otoksia, jotka sitten oppilaat kotona itsenäisesti leikkasivat ja liimasivat yhteen kokonaiseksi esitykseksi. Läksyksi siis tuli viimeistellä oman ryhmän video kotona. Kaikki ryhmät lähettivät videonsa, vaikka muutamia läksyjen unohduksia karhuttiin seuraavalla kerralla.

video

Ohessa tekijöiden ja huoltajien luvalla viime vuoden 7.lk:n oppilaiden 

Tuulin, Nuutin, Eeron, Neean ja Liinan tuotos. 


Videoiden kuvaaminen on yksi esimerkki, missä open ei tarvitse tietää kännykän käyttämisestä juuri muuta kuin videotoiminnon olemassaolo. Itse en – muistaakseni – ole käsitellyt videoita sen kummemmin kännykälläni. Oppilaat sen sijaan latasivat puhelimiinsa netistä ohjelmia, joilla pystyivät editoimaan ja muokkaamaan videoistaan yhtenäisiä kokonaisuuksia. Tämä tehtiin täysin itsenäisesti. Näin open duuneja voisi jälleen verrata nykypäivän asiantuntijoiden johtamiseen, jossa tärkeämpää on innostaa ja kannustaa kuin itse olla sataprosenttisesti selvillä teknisen vempaimen ominaisuuksista. Kännykän käyttämisessä ja videoiden tekemisessä nuoret olivat oivaltavia asiantuntijoita.

Jos vertaan ryhmissä tehtyjä aiheen soveltavia tuotoksia edellisvuoteen -jolloin kirjoitimme samasta aiheesta kirjeet eläytyen 14-vuotiaan elämään teollisuuskaupungissa 1800-luvun alussa-  yksitellen aiheesta kirjoittaen oppilaat näyttivät oppineen enemmän ja kirjeistä tuli historian asiasisällöltään monipuolisempia. Toisaalta videoiden tekeminen oli selvästi oppilaista hauskaa, ja se toi vaihtelua hissan tuntien työtapoihin sekä sosiaalista, luovaa ja digitaalista ulottuvuutta. Toisaalta myös videoissa ei ollutkaan tarkoitus tuoda ilmi kaikkea aiheesta omaksuttua tietoa, vaan ne tarjosivat välähdyksiä 1800-luvun työläisen elämään, jolloin en voi väittää, etteivätkö oppilaat olisi oppineet aiheesta yhtä paljon kuin edellisen vuoden seiskaluokkalaisten ryhmät olivat. Toki tehtävää voisi syventää pukemalla roolihahmoille rekvisiittaa ja luomalla näytelmiin lisää ulottuvuutta faktaan kietoutuvan juonen avulla, harjoittelemalla vuorosanoja, pohtimalla kuvakulmia... Tästä ehkä saamme jatkossa kuulla lisää. Kaiken kaikkiaan kännykkä sekä historian aikakauteen eläytyminen sujuivat kahdelta luokalta muikeasti. Nyt vain odottelenkin hedelmän tippumista puun alla, mistä seuraavaksi lähdemme tuottamaan kokoillan elokuvaa.


tiistai 19. elokuuta 2014

Facebook - yläkoululaisen ystävä vai vihollinen?

Tässä koulujen käynnistelyn yhteydessä aloin pohtia oppimisympäristöjen sekamelskaa. Valtava määrä eri kustantajien ja yritysten ympäristöjä tyrkyttävät itseään ruudulleni. Käyttömahdollisuudet ovat rajattomat ja idea ainutlaatuinen. Sen lisäksi kunnallisella tasolla ollaan vyöryttämässä uudistettuja ympäristöjä vanhentuneiden päälle.

Läksyt, oppitunneilla käydyt asiat, koenumerot ja muun koulunkäyntiin liittyvän asian löytää Wilmasta tai Helmestä. Oppitunneilla ja kotona käytössä ovat e-oppi, sanomapro, pedanet, moodle ja lisämausteensa kirjautumisineen tuovat Dropbox, Google Drive, Office365,(Sky) Drive, Mega, sähköposti(t) ja niin edelleen. Valveutuneimmat opettajat ovat ottaneet myös härkää sarvista kiinni ja luoneet omia oppimisympäristöjään blogeihin tai muihin erillisiin internet-sivustoihin. Kaikki nämä toimivat tietenkin keskenään eri tavoilla ja vaativat erilaisia kirjautumiskäytäntöjä. Noh, käyttäjätunnusviidakko on sinänsä eri asia enkä kuluta energiaa sen vatvomiseen juuri nyt.

Kesäkokemuksia Facebookista


Kesällä ajattelin yhtäkkiä verkostoida, tehostaa ja aktivoida liikuntaharrastusporukan sisäistä kommunikaatiota, innostusta ja ideoiden tuomista esille. Onhan mielekästä, että kaikki ensinnäkin tietävät mitä tapahtuu ja missä. Sähköpostiviestittely on pienessä porukassa ihan tehokasta, mutta kun osallistujia on yli kymmenen, puuroutuu viestittely helposti. Talteen ja nopeasti käytettäväksi saatiin mm. tulevan kauden otteluohjelma, punttiohjelmat, tärkeät tapahtumat ja jopa videoanalyyseja. Lisäksi pystyimme helposti porukalla kommentoimaan ja parantelemaan mm. itse toteutettua julistetta kauden kotiotteluista. Myös ilmoitukset mahdollisista poisjäämisistä toimivat hyvin tämän median kautta.

Musiikkiharrastusryhmän sisäiset asiat on järjestelty tapahtumineen, biisilistoineen ja näytebiiseineen projektimaiseen muotoon saman palvelun ansiosta. Pääasiallinen viestintä sekä medioiden kokoaminen tapahtuu tämän bändin kesken naamakirjassa. Sain myös kesän aikana useilta entisiltä ja nykyisiltäkin kolleegoilta kutsuja mitä erinäisimpiin ryhmiin. Facebookissa.

Entäs koulussa? Voisiko Facebook toimia alustana oppimiselle? Maailmanlaajuisesti käyttäjiä palvelulla on jo yli miljardi, joten siinä on oltava jotain hyvääkin. Hetkisen nettiselailtuani löydän muutamia hankkeita ja opettajia, jotka olivat salaisia ja suljettuja ryhmiä Facebookiin luoneet, mutta kovin paljon ei konkreettisia kokemuksia ja hyväksi havaittuja toimintatapoja yläkoulusta löytynyt. Tai ei ainakaan riittävän nopeasti. Joitain kertomuksia, havaintoja, ohjeita ja kokemuksia löytyy kyllä toisen asteen koulutukseen ja yliopistoon liittyen. Tässä muutamia löytämiäni osumia, joista löytyy paljon käyttökelpoista tietoa (sis. PDF-tiedostoja):


Valtaosa yläkoulujen oppilaista omistaa profiilin Facebookissa. Facebook edellyttää, että kaikkien käyttäjätilien haltijoiden on oltava vähintään 13-vuotiaita, joten käytännössä alakoululaiset eivät Facebookia voi hyödyntää. Jo yläkoululaiset osaavat käyttää palvelua hyvin - jopa erinomaisesti. Toiminnot ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia ja lähestulkoon hallussa linkkien luomisesta kyselyiden teettämiseen. Ympäristönä palvelun käyttö on siis tuttu melkein kaikille sen lisäksi, että tunnuksetkin ovat jo valmiina eikä opettajan tarvitse huolehtia sivuston ylläpidosta.

Mitä toivon, haluan ja vaadin oppimisympäristöltä?

  1. Toivon pystyväni päivittämään ympäristöön uusia tietoja, ajankohtaisia asioita ja muita tiedotuksia helposti ja nopeasti. Avun tai kommentin pyytäminen joko vertaiselta tai opettajalta saisi olla myös vaivatonta, jotta monimutkaisuus ei muodostu kynnykseksi.
  2. Haluan oppilaiden pystyvän jakamaan koko ryhmälle linkkejä, kuvia, videoita, huomioita, ajatuksia ja innovaatioita, joihin vertaisten olisi helppoa antaa palautetta, vastineita, jatkoehdotuksia ja -ideoita. 
  3. Vaadin turvallisuutta - että kukaan ulkopuolinen kansalainen ei pääse näkemään, muokkaamaan tai kommentoimaan mitään ryhmän sisäistä toimintaa ellei niin haluta. Oppilaan on pystyttävä ottamaan opettajaan yhteys privaatisti ilman suurta yleisöä.
Tuntuu vahvasti siltä, että haluan kokeilla Facebookia ainakin kokoavana oppimisympäristönä tietotekniikan ryhmilleni. Lisämausteen palvelulle antaa sen mobiili käytettävyys älypuhelimella tai tabletilla, jolloin ajatuksen, havainnon tai kysymyksen esittäminen muulle yhteisölle on mahdollista juuri silloin, kun se on ajankohtaista.

Mitä ongelmia Facebookin käyttö oppimisympäristönä mahdollisesti tuo esille?


Ongelmat on tietenkin hyvä pohtia läpi etukäteen, jotta käyttöä saataisiin ennakoida ja ohjata heti alusta asti oikeaan suuntaan.

Tehdäänkö oppitunnilla juuri niitä asioita, joita opettaja on ohjeistanut tehtäväksi?

Ei välttämättä. Aivan kuten ei välttämättä muillakaan tunneilla. En näe kuitenkaan sen olevan Facebookin vika. Toki se avaa mahdollisuuksia pitää yhteyttä muihin palvelun käyttäjiin kesken oppitunnin sekä loputtomasti tilapäivityksiä. Kuitenkin internetissä päämäärättömästi pyöriminen avaa aivan samat mahdollisuudet kaikelle kansalle ja olisi perin surullista pitää kaikkia tietotekniikan oppitunteja ilman internetiä. Ehkäpä päädyn siis siihen, että yksi opettajan tärkeistä tehtävistä on jollain tavalla varmistaa, että pyydettyjä asioita tehdään oppitunnilla. Jos ei, löytynee hihasta tukku pedagogisia kikkoja, joilla "pennut saadan takaisin ruotuun". Haluaisin ennemminkin kääntää Facebookin ja internetin runsauden voimavaraksi, jota oikeilla neuvoilla, ohjeilla ja ... selailemalla voi oppia oppitunnin pääaiheesta paljon enemmän kuin mitä esimerkiksi opettajalla olisi tarjota. Kaikkein hienoin ilmiö mielestäni olisi, jos oppilas motivoituisi oppitunnilla käsitellystä aiheesta ja vapaa-ajallaan jatkaisi tiedon syventämistä samoilla välineillä, joita hänet on koulussa suunnattu käyttämään. Kenties innostumisesta ja aiheen kahlaamisesta voisi oppilaan pääässä syntyä uusia ajatuksia ja ideoita siitä, miten kaikkea tätä voisi soveltaa muihin kohteisiin.

Lisääntyykö (koulu-) kiusaaminen Facebookin koulukäytön myötä?

Uskon, että joitain kiusaamistapauksia voi ilmetä sosiaalisen median kautta. Tällä tavoin suoritettu kiusaaminen voidaan kuitenkin paikallistaa ja lähde löytää kenties helpommin kuin välitunneilla tai käytävillä alkanut toiminta. Asiattoman tekstin tai grafiikan levittäjä esiintyy ainakin oppitunnilla omana itsenään, profiilinsa haltijana, joten kurinpitotoimenpiteet on kohtuullisen helppoa kohdistaa oikeisiin henkilöihin. Jos kiusaamista esiintyy, en usko sen olevan pitkäaikainen ilmiö. Enemmänkin haluaisin korostaa vertaisoppimisen sekä nopeahkon ja rakentavan palautteen merkitystä ja helppoutta juuri tässä some-oppimisympäristössä. Milloin vain käyttäjälle sopii, voi hän lukea ja kommentoida muiden julkaisuja, mikä alkaa olla nyky-yhteiskunnan trendi.

Onko opettaja sidottu ylläpitämään kurssin Facebook-ryhmää 24/7?

Periaatteessa kyllä, mutta suljetussa ja salaisessa ryhmässä ylläpitäjä voi määritellä, että kaikki kommentit ja julkaisut tulee hyväksyä ennen julkaisua. Näin koulusensuurilla, joka on erityisesti tällaisessa takoituksessa erittäin perusteltua, voidaan eliminoida asiattomuudet ja mahdollinen kiusaaminen jo ennen kuin ryhmän sivulle ehtii tulla mitään näkyville. Oppilaille kannattanee tehdä selväksi, että opettaja on tavoitettavissa pääsääntöisesti oppitunnilla ja mahdollisesti vastailee oppilaiden viesteihin esimerkiksi viikon aikana.

Kovin paljon muita ongelmia en sähkö- tai internet-katkoksen lisäksi juurikaan keksi Facebookin käytöstä oppimisympäristönä. Toki aivan kaikkea mahdollista Facebookissa ei pysty tekemään. Ajatukseni olisikin tuoda tarvitsemiani palveluita, kuten oppilaiden omia oppimispäiväkirjoja blogien muodossa, linkkeinä Facebookin sisään. Naamakirja toimii hypoteesini mukaan loistavasti alustana ja perusoppimisympäristönä, joka liimaa kurssin yhteen monipuoliseksi, motivoivaksi, dynaamiseksi sekä ennen kaikkea kehittäväksi kokonaisuudeksi.


Olen positiivisin mielin lähdössä kokeilemaan ideoitani ja toivottavasti mukaani tarttuu matkan varrella lisää käyttötapoja, ideoita ja havaintoja Facebookin toimivuudesta ja roolista oppimisympäristönä. Erityisen paljon haluaisin tietää kolleegoideni kokemuksia ja vinkkejä facebookin käytöstä. Toivon myös, että asiakkaani - oppilaat - voisivat keksiä uusia joustavia ja innovatiivisia tapoja Facebookin käytölle kouluopetuksessa. Perästä kuuluu!

tiistai 20. toukokuuta 2014

Oppimisen musta laatikko löytyi?

Joka nurkalla näkee nykyisin mustavalkoisia, rakeisia kuvioita. Suurin osa kansasta tietää laatikon liittyvän jollain ihmeellisellä tavalla älypuhelimiin tai tableteihin - tai ainakin johonkin tietotekniseen juttuun. Vähän niinkuin viivakooditkin. Oikeastaan niihin on jo aika turtunut, kun useat tuotteet karkkipusseista auton varaosiin on varustettu noilla taikamerkeillä. Kai niitä on tehtaalla tarvittu tai jotain... Ei oikeastaan edes kiinnosta.

Kyllä sietäisi kiinnostaa! Puhe on QR-koodista. Se todellakin on taikamerkki, sillä tuohon kohtuullisen pieneen merkkiin saadaan piilotettua vajaat 3000 merkkiä puhdasta tekstiä. Merkkiin voi piilottaa myös vaikkapa linkin nettisivulle tai käyntikorttitiedot, jotka voi suoraan tallentaa puhelimeen. Esimerkiksi kaikki tämän rivin yllä oleva teksti on talletettu seuraavaan QR-koodiin.


Miten se toimii?


No miten sen saa sitten luettua? Jollain erikoiskoneella - teollisella lukijalla tai robottisilmällä? Juuri niin. Ja erittäin suurella todennäköisyydellä kannat juuri sellaista taskussasi. Joissain älypuhelimissa ja tableteissa QR-koodinlukija kuuluu peruskokoonpanoon. Useimmille mobiililaitteille pitää käydä lataamassa erillinen ilmaissovellus QR-koodin lukemista varten. Seuraavassa muutama esimerkki eri alustoille:

  • iPhone/iPad - QR Reader
  • Android - QR Droid
  • Nokia - Suurimmassa osassa jo valmiina, OVI-palvelusta on ladattavissa useita lukijoita.

Tässä myös pieni infopaketti QR-koodeista ja eri alustoista alkuun pääsemiseksi, jos tuntuu siltä, että tarvitset vielä perusteellisempaa selvitystä asiasta: http://www.infosticker.fi/opas/koodilukijat-puhelimeen/. Lisäksi alla olevassa videossa opastetaan alkuun ja heitellään muutama idea opetukseen.




Miten niitä voisi käyttää?


Noh, ihan kivoja laatikoita, mutta A) Miten niitä voisi ihan oikeasti käyttää opetuksessa? ja B) Miten niitä voisi itse värkkäillä?


Opettaja voi syöttää merkkiin puhtaasti yhden tai useampia tehtäviä. Koodeista voi tehdä tehtäväradan luokkaan, koulun sisään, koulun ympäristöön tai vaikka metsään. Toimenpide on hyvin motivoiva verrattuna perinteiseen vihkotyöskentelyyn. Jos vastaus kysymykseen pitää vielä etsiä internetin tai muun median kautta ja lähettää pian opettajalle käyttäen esimerkiksi jotain pikaviestinsovellusta (esim. WhatsApp), sähköpostia tai pilvipalvelua (esim. Google Docs tai Office365), on interaktiivinen oppimikokonaisuus onnistunut. Havainnollistava esimerkki tällaisesta radasta löytyy Anne Rongaksen blogista http://mobilestorytelling.wordpress.com/2013/08/13/kuinka-rakennan-mobiiliradan-qr-koodien-avulla/.


Tehtävien vastaukset voi tarkastaa QR-koodin avulla.
Kuva on sivustolta http://2d-code.co.uk/qr-code-jenga. 


QR-koodien suosituin ja tehokkain käyttötarkoitus on kuitenkin linkkinä toimiminen. Oppilas voi tehdä nettiselaimessa täytettävissä olevan kyselyn ilmaiseksi käyttämällä vaikkapa SurveyMonkey-palvelua. Kun kysely on luotu, on vastaajia mahdollisuus kutsua kyselyyn pitkän linkin avulla, joka sisältää satunnaisia isoja ja pieniä kirjaimia sekä numeroita. Linkki voidaan muutta QR-koodiksi, jolloin mobiililaitteella pääsee vastaamaan kyselyyn parilla ruudun pyyhkäisyllä. QR-koodiksi muunnetun linkin avulla oppilaat saa ohjattua näppärästi halutuille sivustoille ilman turhempia sekaannuksia kirjain- ja numeromerkkien kanssa. Linkki voi aivan hyvin johtaa myös Padlet-työtilaan (http://prototyyppi.blogspot.fi/2014/05/ryhmatyoskentely-rullaa-padlet.html), Socrative-äänestyssovellukseen (http://prototyyppi.blogspot.fi/2014/03/sahkoinen-kadenojennus-opettajalle.html) tai Prezi-esitykseen (http://prototyyppi.blogspot.fi/2014/04/potkua-esitykseen-prezi.html).

http://prototyyppi.blogspot.fi/


Käyttökohteita löytyy valtavasti ja vain mielikuvitus on rajana! Mutta tärkeä yksityiskohta oppituntia ajatellen puuttuu. Miten niitä tehdään? QR-koodeja voi luoda esimerkiksi seuraavissa sovelluksissa ja palveluissa:


qr-koodi.fi -palvelussa pääset luomaan muiden palveluiden ohella omia QR-koodeja



Palveluista koodit on ladattavissa kuvatiedostoina, jotka voi liittää tekstinkäsittelyohjelmassa osaksi dokumenttia, julkaista sellaisenaan nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa, oppimisympäristössä tai yksinkertaisesti heijastaa valkokankaalle. Levitystavan valinta riippu tietenkin hyvin paljon käyttötarkoituksesta.

Kommentoikaahan kokemuksistanne ja ideoistanne, jos olette käyttäneet jo QR-koodeja oppitunneillanne!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ryhmätyöskentely Rullaa! - Padlet

Ryhmätyötoiminta ja -projektit ovat tunnetusti suosittuja yhteistominnan muotoja sekä koulussa että yritysmaailmassa. Koulussa sana "ryhmätyö" aiheuttaa välittömästi A3-kokoisten kartonkinippujen ja saksien hallitsemattoman kaaoksen. Heti imussa seuraa kaikissa sateenkaaren väreissä loistava epämääräinen tussisade ja liimapuikkotulva. Tämän jälkeen toiminta katkeaa hetkiseksi, koska opettaja ei ole ehtinyt kertoa aihetta, ryhmiä, käytettäviä materiaaleja ja tietolähteitä ja niin edelleen. Pikaisen informaatiotulvan päätteeksi heinäsirkkaparvi suuntaa tietokoneluokkaan ja tulostaa paperiarkkikasetin pari kertaa tyhjäksi. Tulostamisen ja tiedon etsimisen hoitaa ryhmästä yksi oppilas muiden ryhmäläisten asettuessa kaareen näytön eteen. Kartonkitaustalle päätyy lopuksi kolme ensimmäistä tulostetta, reunat pyöristettynä ja kukilla koristettuna. Ja ryhmäläisten signeeraukset tietysti oikeaan alanurkkaan. Mitä sit ku on valmis?



Padlet (http://padlet.com/) on sovellus, jossa työskentelijät voivat lisätä työalustalle eli seinälle muistilappumaisia lisäyksiä. Muistilappu voi sisältää otsikkorivin ja tekstin lisäksi linkin, kuvan tai tiedoston. Kuka tahansa osallistujista voi lisäillä lappuja ja kaikki näkevät reaaliajassa tehdyt muutokset. Padletin käyttötarkoitus voi olla ryhmätyön suunnittelu ja luominen, palautteiden tai mielipiteiden jakaminen, kirja-arvostelu tai jokin muu tiedonhakuun ja/tai esittämiseen liittyvä sovellutus. Padlet on myös käytettävissä millä tahansa alustalla - kosketusnäytöllisellä tai perinteisellä tietovälineellä - suoraan selaimen kautta.




Opettaja voi luoda työskentelyseinän kutakin ryhmää kohden ja kutsua jäsenet tuottamaan sisältöä samanaikaisesti. Kutsuttujen ei tarvitse rekisteröityä, ainoastaan seinän julkaisijan. Toki oppilaat voivat itsekin luoda seiniä ja kutsua toisiaan työskentelemään. Tällöin oppilaan pitää reksiteröityä ja opettajalla ei välttämättä ole mahdollisuutta valvoa työskentelyä, mikä joissain tilanteissa voi olla aiheellista.

Työtilanäkymän asettelun voi valita muistilappujen liimailuksi, kuten edelläolevassa kuvassa tai kronologiseksi virraksi, johon lisäykset ilmestyvät facebookmaisesti allekain. Kummallekin löytyy varmasti käyttötarkoituksensa!



Työskentelijöitä voi kutsua Padlet-seinätalkoisiin suoran nettiosoitteen (URL), sähköpostin, linkin tai QR-koodin avulla. Työtilan voi myös upottaa vaikkapa omalle nettisivulleen! Lisäksi valmiin seinän voi muuntaa kuvaksi, excel-taulukoksi, PDF- tai CSV-tiedostoksi. Padlet-seinän osoitetta voi myös muuttaa, jotta se olisi helpompi muistaa ja kirjoittaa selaimeen manuaalisesti. Nämä mahdollisuudet takaavat vaivattoman osallistumisen luomis- ja muokkaamistyöhön riippumatta tietovälineen merkistä, käyttötavasta ja laadusta. Jopa älypuhelimella pystyy seinälle tuottamaan materiaalia. Lisää monipuolisuutta ja käyttötarkoituksia tuovat mahdollisuudet asettaa kutsuttu työskentelijä muokkaajaksi (can write) tai lukijaksi (can read). Seinän voi määritellä myös täysin julkiseksi (totally public), linkkivieraille näkyväksi (hidden link), salasanalla suojatuksi (password protected) tai sähköpostilla kutsuttujen kesken suljetuksi (private) työtilaksi.


 


Suosittelemani sovellus on jälleen kerran intuitiivinen ja helppokäyttöinen alakouluikäisistä senioreihin asti. Englanninkielinen käyttöliittymä voi tuottaa nuorimmilla (ja vanhimmilla) haasteita ilman riittävää tukea. 

Olen erittäin kiinnostunut käyttökokemuksista tai ideoista käyttää tätä sovellusta. Jos uskallat kokeilla, voit yrittää lisätä tuplaklikkauksella ajatuksiasi liittyen Padletin käyttöön tähän alle! Voit kokeilla myös muita Padletin ominaisuuksia ja ulottuvuuksia esimerkkimme avulla. Älä pelkää, ei se rikki mene.



maanantai 12. toukokuuta 2014

Mobiilit kuvat ruudulle - PhotoBeamer / PhotoGleamer / PhotoLinkr

Me, jotka omistamme älypuhelimen tai/ja tabletin, emme kenties vielä tiedä miten hienoja sovelluksia niillä on mahdollista käyttää. Ne mahdollistavat mobiilin luonteensa ansiosta sellaisia käyttökohteita, joita muilla tietovälineillä on mahdotonta toteuttaa. Tässä yksi niistä!

Tapaus opettajan puhelin


Olen ottanut kuvan hienolla älypuhelimellani, jossa on hieno kamera. Siinä oikeastaan on kaikki, mitä tietovälineestäni tiedän soitto-ominaisuuden lisäksi. Kuva on joka tapauksessa niin hieno, että haluaisin näyttää sen nopeasti koko luokalle. Voisin laittaa puhelimen kiertämään luokassa, jotta kaikki näkisivät hienon otokseni, mutta kierrättämisessä riskejä on useita. Puhelin voi pudota lattialle, ottamiani kuvia voidaan selata vapaasti puhumattakaan muista puhelimen sisältämistä tiedoista. Kuva ei sitä paitsi pääse oikeuksiinsa pienessä näytössä vaan vaatii vähintäänkin yhden seinän luokkahuoneesta. Olisiko mitään keinoa saada mestarinäppäystä helposti koko luokan näkyville?

Tapaus oppilaan puhelin


Oppilas on käynyt ulkomailla lomareissulla ja on räpsinyt kuvia älypuhelimellaan kaikesta mahdollisesta. Kuvien sekaan hän on onnistunut ikuistamaan paikallisia kohteita, joita opetuksen ohessa voitaisiin mainiosti käyttää havaintomateriaalina. Ongelmat ovat samat kuin edellä


Pikainen ratkaisu

Älypuhelin on oiva väline vaikkapa valo(digi-)kuvaukseen. Kuvat saa siirrettyä vaivattomasti mobiililaajakaistan (3G/4G) tai langattoman verkon (WLAN) välityksellä. Ohessa lueteltuina keskenään samalla periaatteella toimivat sovellukset riippuen tietovälineen käyttöjärjestelmästä. Mukana myös lyhyet opastusvideot kyseisten sovelluksien käyttämiseen sekä muuta materiaalia mediavirrasta.





Yksinkertaisesti kaikki edellämainitut aplikaatiot toimivat seuraavasti:


  1. Lataa omaan älypuhelimeesi sopiva sovellus yllä esitellyistä.
  2. Käynnistä sovellus älypuhelimessasi.
  3. Mene palvelun kotisivulle sillä tietovälineellä, josta haluat älypuhelimen kuvaa tarkastella.
  4. Osoita älypuhelimesi kameralla valitsemasi tietovälineen ruudulle ilmestynyttä QR-koodia.
  5. Yhteys muodostuu automaattisesti. Tämän jälkeen (riippuen sovelluksesta): 
    • selaamalla kuviasi ne alkavat ilmestyä tietovälineen ruudulle TAI
    • selaa kuviasi ja kun löydät jotain esittämisen arvoista, paina jakonappia, jolloin kuva ilmestyy piakkoin ruudulle nähtäväksi. 


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ohjemointi - Opettajan ja oppilaan painajainen?

Opetussuunnitelman 2016 perusteluonnosten selaaminen aiheuttanee osalle maamme kokeneista ja työssään pärjäävistä matematiikan aineenopettajista epämukavia tunteita. Sana ohjelmointi aiheuttaa saman tuntemusaallokon suuressa osassa valtaväestöäkin. Tunneskaala alkaa pelästymisestä - ikään kuin huomaisi oman viisivuotiaan lapsensa seisovan 1,50m korkean aidan harjalla heiluttaen iloisesti käsiään. Pelästymistä seuraa sekoitus inhoa, pelkoa ja epätoivoa, joka useimmiten purkautuu nenän kautta yhtenä keskimittaisena hymähdyksenä. Opettaja löytää itsensä pienen muistikatkon päätteeksi tietokoneelta, perusteluonnosten kommentointisivu auki, mutta ei keksi miten asiasta huomauttaisi asiallisen tiukasti. Se, mitä tämän hetken jälkeen tapahtuu, on merkityksellistä tämän yksittäisen opettajan ja yksittäisen opetusryhmän, mutta myös koko koululaitoksen kannalta tulevaisuudessa.




OPS 2016 perusteluonnokset


Opetussuunnitelman 2016 perusteluonnokset ovat olleet kohta kuukauden verran yleisesti nähtävillä mm. osoitteessa http://www.oph.fi/ops2016. Paljon asioita pyritään muuttamaan, päivittämään ja syventämään verrattuna voimassaolevaan opetussuunnitelmaan, joka on ollut voimassa viimeistään vuodesta 2006. Joissain oppiaineissa vaatimustasoja selvästi tiukennetaan ja ohjataan tiettyihin suuntiin. Joissain puolestaan pyritään tarjoamaan opetukselle mahdollisuuksia syventyä asiakokonaisuuksiin aiempaa paremmin. Lisäksi perusteluonnoksissa on luetteloitu mm. arvosanaan 8 oppilaalta vaadittavat tiedolliset ja taidolliset kriteerit, mikä varmasti valtakunnallisella tasolla yhtenäistää koulujen arvostelulinjoja.

Ainakin matemaattisten aineiden osalta esiin nousee vahvasti TVT ja matematiikassa päätään nostaa alkeisohjelmointi vuosiluokilta 3-6 lähtien. Yhtenä alakoulun (3-6) opetuksen tavoitteena (T26) on "innostaa oppilasta ohjelmoimaan yksinkertaisia toimintaohjeita graafisesti tietokoneella". Yläkoulussa alkeisohjelmointia pyritään viemään eteenpäin. Ohjelmoinnin ja algoritmisen ajattelun perusajatuksia ja niiden soveltamista kuvaa tavoite (T45) harjoittaa oppilaan "algoritmista ajattelua ja taitoa soveltaa ohjelmoinnin peruskäsitteitä".


Mikä ohjelmoinnissa on hyödyllistä ja kehittävää?


Elämme tietotekniikan keskellä. Jääkaappi kertoo oman lämpötilansa ja ilmoittaa minulle heleällä piipityksellä, jos ovi on unohtunut auki. Älypuhelin kertoo minulle muutamalla pyyhkäisyllä mitä ikinä tietoja tarvitsenkin. Eräs autoni merkkivaloista kertoo polttimon olevan epäkuntoinen ja samaan hengenvetoon kehottaa lisäämään tuulilasin pesunestettä ja käymään määräaikaishuollossa. Kaikkien noiden arkipäiväisten sovellusten takana on fyysisten komponenttien lisäksi satoja, tuhansia ja miljoonia rivejä ohjelmakoodia. On siis vähintäänkin perusteltua tietää ainakin jotain ohjelmoinnista - se on osa nyky-yhteiskunnan yleistietoa.

Ohjelmoinnin harjoitteleminen itsessään kehittää loogista ajattelukykyä sekä auttaa jäsentämään ongelmia pienempiin osiin. Voidaan siis sanoa, että ohjelmointi antaa parhaassa tapauksessa uusia keinoja ja tekniikoita ajatteluun, oppimiseen sekä ongelmanratkaisuun. Mutta eikös ohjelmointi ole pelkästään rillipäisten nörttien hommia? Ei kai kukaan tervejärkinen opettele tulkitsemaan merkityksetöntä ja sekavaa merkkijonoviidakkoa huvikseen?



Ohjelmointikielet ovat ihan oikeita kieliä, joilla on tarkka kielioppi, oma sanasto ja tietty sanajärjestys. Luonnollisista kielistä ohjelmointikielet yleensä eroavat siinä, että mukaan on otettu muutamia erikoismerkkejä, joilla on erilaisia ominaisuuksia toteutuksen ja lopputuloksen kannalta. Näin ollen lauserakenteet saattavat olla hyvin poikkeavan näköisiä totuttuun kirjoitukseen verrattuna. Ohjelmointikielet sisältävät usein myös paljon englanninkielisiä sanoja ja lyhenteitä, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus koodata globaalimmalla kielellä ja vieläpä ymmärtää sitä.

Jotta ohjelmakoodi toimisi oikein, on erittäin tärkeää, että kaikki sanat ovat pilkulleen ja merkilleen oikein. Vaikka tietokoneet kohtuullisen älykkäitä jo ovatkin, eivät ne ymmärrä esimerkiksi komentoa "pese pykit", vaikka itse yhden vokaalin puuttumisen valitettavasti pystyn päässäni korjaamaan oikeaksi komennoksi ja joudun tämän nojalla jopa toteuttamaan sen. Jotta ala- tai yläkoululainen oppilas voisi omaksua ohjelmoinnin alkeistason käsitteitä ja perusteita, on lähestyminen aiheeseen tehtävä intuitiivisella ja visuaalisesti havainnollistavalla tasolla. Tähän tarkoitukseen graafiset ohjelmointiympäristöt ovat hyviä lähtökohtia.

Ohjelmoinnin aloittaminen - Koodaustunti ja Light-Bot


Esiteltäköön ensimmäisenä graafinen ohjelmointiympäristö, nimeltä koodaustunti (alkup. The Hour Of Code). Alunperin Yhdysvalloista lähtöisin olevan ympäristön tehtävä on mahdollistaa kaiken ikäisille ohjelmoinnin perusajatuksen ja muutamien komentojen oppiminen yhden tunnin aikana. Ohjelmointiharrastusta on toki mahdollisuus jatkaa vielä yhden tunnin jälkeenkin palvelun avustuksella. Opettajaltakaan ei tämän suorittamiseen vaadita ohjelmointitietoja tai -taitoja, vaan sivustolta löytyy ongelmakohtaiset video-ohjeet niistä selviytymiseen (englanniksi). Myös alakoululaiset selviytyvät koodaustunnista opettajan pienellä englanninkielen avustuksella. Itse ohjelmointi ja ohjelmointiin käytettävät välineet ovat suomeksi, mutta videomateriaali on englanninkielistä.


Lähtökohta on monelle tuttu ja luonnollinen. Punainen vihainen lintu pitää johdattaa ennalta annettujen liikkumisohjeiden mukaan vihreän porsaan luo. Tietysti. Yksi komento liikuttaa luontokappaletta joko yhden ruudun eteenpäin tai kääntää sitä paikallaan 90 astetta joko oikealle tai vasemmalle. Lintua ohjataan ohjepalikoiden avulla, joita ladotaan suoritusalueelle oikeaan järjestykseen. Reitin varrella voi olla esteitä, joita linnun pitää väistellä. Kenttien haastavuus luonnollisesti kasvaa sitä mukaa mitä useamman haasteen ohjelmoija selvittää.



Pidemmällä pelissä käsittelyyn otetaan ehto- ja toistorakenteita edelleenkin palikoiden muodossa ja päähenkilö vaihtuu auringonkukkaa himoitsevaan zombieen. Kaikki 20 kenttää suoritettuaan voi todeta, että ohjelmoinnin alkeet on ainakin ajattelun ja ongelmanratkaisun tasolla saavutettu, minkä merkiksi sähköpostiinsa voi tilata omalla nimellään varustetun diplomin. Kaiken kaikkiaan aktivoiva ja motivoiva peli sekä ala- että yläkouluun. Itse olen teettänyt koodaustunnin neljäsluokkalaisista lähtien yhdeksäsluokkalaisiin asti ja kaikille löytyy pelistä sopivanlainen haaste. Voin suositella.

Toinen graafinen ohjemointiympäristö Light-Bot tarjoaa vastaavanlaisen pelin muodossa ohjelmointihaasteita. Päähenkilö on pieni robotti, jonka pään päällä killuu pieni lamppu. Ideana on sytyttää lamppu jokaisessa sinisessä ruudussa, joita kentässä löytyy. Light-Bot-hahmo liikku edellä mainitun AngryBirdin tavoin eteen tai kääntyy paikallaan, mutta lisäksi se voidaan ohjelmoida hyppäämään eteenpäin. Näin hahmo saadaan johdatettua myös kolmannessa ulottuvuudessa haasteiden läpi. 

Heti aluksi valittavana on (ilmaisversiossa) kolme eri vaikeustasoa: Peruskomennot, aliohjelman (proseduurin) käyttäminen ja aliohjelman itseensä (rekursiivinen) viittaus. Jokaisessa haasteessa ohjeistetaan käyttäjää erittäin hyvin englanniksi, joten pienille oppilaille asiat pitänee käydä vaihe vaiheelta suomentaen läpi. Light-Bot vie ohjelmointiajattelua hieman koodaustunnista eteenpäin kolmannen ulottuvuuden lisäksi mahdollistamalla aliohjelmat, joihin voi viitata käynnistyslohkosta (main). Tämä tekee ohjelmoinnista (ja ajattelusta) monipuolisempaa ja konkretisoi isomman ongelman paloittelemisen pienempiin osiin. Kenttä kentältä ohjelmoijan käyttöön esitellään uusia komentoja, joiden avulla vaikeistakin haasteista selviytyy kävelemällä, hyppimällä, kääntymällä ja niin edelleen.



Vapaus alustan valinnasta tekee molemmista ohjelmointiympäristöistä - koodaustunnista ja Light-Botista hyvin käyttökelpoisen. Toisin sanoen, ne toimivat Windows- , Mac- tai Linux-koneilla, tableteilla (iOS, Android, W8) tai vaikkapa älypuhelimilla. Molemmat ympäristöt ovat myös hyvin intuitiivisiä, joten myös pienet oppilaat hahmottavat kohtuullisen helposti pelien idean ja osaavat rakentaa toimintaohjeita hahmoille. Lisäksi tehtävissä riittää haastetta myös isommille oppilaille tai vaikkapa matemaattisten aineiden opettajalle, joka ei ihan vielä uskalla ottaa oppitunnilla kyseisiä sovelmia esille.



tiistai 22. huhtikuuta 2014

Maailman toiseksi tärkein kysymys

Aleksi Kopponen kirjoitti edellisen postauksen tähän blogiin motivaation merkityksestä opiskelijalle ja oppimisprosessille mainion pohdiskelevan tarinan muodossa. Haluaisin jatkaa saman suuntaisilla tasatyönnöillä kohti opettajalta ammattitaitoa vaativaa arviointiprosessia, jota Allu hieman sivusikin.

Voisin ylpeänä esitellä heti kärkeen oman karrikoidun näkemykseni koulueliöiden - opettajien ja oppilaiden - sisäisistä toimintaohjeista, joita tutkimuksieni mukaan kumpikin - ilman ympäristöstä kohdistuvaa painetta - pyrkii toteuttamaan arviolta noin yhden kuukauden pituisissa sykleissä:

Koulueliön algoritmi
  1. Luetaan koulussa tekstikirjan uusi luku. Tehdään ja tarkastetaan työkirjan tehtävät, ettei tarvitse kotona tehdä niin paljon hommia.
  2. Toistetaan kohtaa 1. kunnes koealue on käyty läpi.
  3. Kerrataan oppitunneilla läpikäyty oppiaines koetta varten.
  4. Käydään suorittamassa koe.
  5. Päivitellään kokeen jälkeen, kun kokonainen luokka ei ollut lukenut yhtään ja että kyseinen koe ei ole koko ihmiskunnan historian aikana mennyt näin huonosti.
  6. Kun koe on palautettu, palataan kohtaan 1.
Todistukseen saattaa ilmestyä kiitettävä numero tai sitten ei. Hyvässä lykyssä oppilas on vieläpä kiinnostunut saamastaan arvosanasta ja päästää käytävällä ilmoille arvosanan suuruuteen suoraan verrannollisen verbaalisen palautteen arvioinnin tekijälle.

Tässä vaiheessa haluaisin, viitaten otsikon tekstiin, herättellä lukijan ajatusmaailmaa hieman klassiselta haiskahtavalla kysymyksellä - Mikä on koulun tarkoitus? Juujuu. Tiedän mitä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sanotaan. Siellä nostetaan tavoitteiksi huikean hienoja asioita, kuten yksilön mahdollisuus yleissivistyksen hankkimiseen sekä yhteiskunnan väline kehittää sivistyksellistä pääomaa. Yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoakin peruskoulun pitäisi lisätä. Edellämainittu toimintamalli ei kenties täysin toteuta näitä suunnitelmia.

Lähde: http://1.bp.blogspot.com/-aA1g4zcWSB4/TWL3teesuXI/AAAAAAAAAk4/Jiz-ytqwIgs/s1600/tumblr_lcp4uwbY8Z1qdic1ko1_500_large.jpg
Aivosolujen herättyä, voitaisiin astua tästä korkealentoisesta arvojen pyörittelystä muutama puola alaspäin seuraavan tietokilpailukysymyksen turvin: Minkä ammatin edustaja on se henkilö, jonka työssä suoriutumisen määrää yksi, korkeintaan kaksi tuntia työntekijän aikaa vievä, kirjallinen tuotos? Olen tätä kysymystä kolmisen päivää pyöritellyt päässäni ja tullut siihen johtopäätökseen, että hän on jonkin lehden urheilutoimittaja. Ja kuten olemme havainneet, sekin tuotos jakaa jatkuvasti mielipiteitä.

Haluaisin myös nostaa yleistä keskustelua oppilaan tietojen ja taitojen arvioinnista. Toki koulujärjestelmän tehtävä on varmistaa, että oppilailla on riittävät tiedolliset ja taidolliset valmiudet tulevaisuudessa omaksua uusia vastaavia. Kuitenkin yhä tärkeämpään asemaan ovat mielestäni nousemassa yhteistyötaidot ja -tekniikat. Tehokkuutta ja suurempia tuloksia tavoittelevassa kilpailuyhteiskunnassa pitää linkittyä, ryhmittyä ja kasaantua, jotta eri osa-alueita hyvin hallitsevat yksilöt ja yksiköt saisivat koottua pirstaleista suuren kokonaisuuden. 

Leonardo Da Vinci oli useiden lähteiden mukaan lähes kaikkien alojen asiantuntija - suuri tiedemies. Hänen yhteiskunnassaan se oli vielä mahdollista rajallisten käsitysten, teorioiden ja raa'an informaation varjossa. Nykyisessä 2010-luvun informaatioyhteiskunnassa kukaan ei voi olla kaikkien alojen valtias. Jopa Albert Einsteinilla aikanaan oli vaikeuksia matematiikan opinnoissaan, mistä onkin jäänyt elämään lentävä lause: 
“Do not worry about your difficulties in Mathematics. I can assure you mine are still greater."  
Harva pystyy olemaan puhtaasti edes yhden tieteenhaaran ehdoton kärkinimi. Projektit vaativat usein kansainvälistä yhteistyötä eri alojen ja osa-alueiden huippujen välillä. Yksinään yliopistojen laitokset ja valtioiden tutkimuskeskusten yksiköt eivät saavuta uusia tietoja, taitoja tai teorioita, mutta porukalla - toisiaan täydentämällä ja tukemalla - saavutukset voivat olla nykymaailmankin mittapuussa todella arvokkaita.

Lähde: http://jumpybird.files.wordpress.com/2011/04/swarm.jpg
Miksei samalla periaatteella oppilaiden arviointiin kannattaisi ottaa vahvasti mukaan yhteistyöhön liittyviä yksityiskohtia? Nykyinen lähtökohtahan oppilaan arvioinnissa on se, että jos kaksi oppilasta tekee koetilanteessa avoimesti yhteistyötä, heidän suorituksensa hylätään välittömästi. Työelämässä puolestaan yksilö, joka ei tee toisen yksilön kanssa yhteistyötä, on tehoton ja sosiaalisesti epäkypsä mulkero. 

Jos oppilaat pääsevät yhteistyötä tekemällä parempaan lopputulokseen kuin yksinään, on yhteistyö selvästi ollut kannattavaa ja heti perään palkitsevaa. Kenties oppimistakin on tapahtunut vertaistasolla. Mikäli taas yhteistyö vaikuttaakin lopputulokseen negatiivisesti, on syytä selvittää, missä on vika. Kenties samaan ryhmään sattui kaksi saman Play Station-alan asiantuntijaa, jotka eivät lähtötietojensa perusteella päässeet uuteen opettajan haaveilemaan lopputulokseen vaan päätyivät koululaitoksen kannalta vähemmän toivottavaan kolmoskentän loppuvastuksen voittamistaktiikkaan.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Tarina opiskelijan motivaation merkityksestä oppimistuloksiin

Terve! Olen Aleksi Kopponen ja teen muiden töiden ohella sivutoimisesti tuntiopettajan töitä Tampereen ammattikorkeakoululla konenäön parissa. Sain luvan tehdä vieraskirjoituksen tähän blogiin kertoakseni oman tarinani hieman erityyppisten opetusmetodien hyödyntämisestä, tavoitteena päästä mahdollisimman hyviin oppimistuloksiin. Omien kokemusteni mukaan oppimistulosten paranemiseen vaikuttavat merkittävästi seuraavat kolme asiaa:

  1. Auta opiskelijaa löytämään henkilökohtainen yhteys opiskelijan itsensä ja opetettavan aiheen välille (motivaatio oppia)
  2. Poista kaikki mahdolliset oppimisesteet, kuten huono, vanhentunut ja vaikeaselkoinen opetusmateriaali ja -tekniikka
  3. Anna opiskelijan valita oppimistapansa itse niin paljon kuin mahdollista (esim. älä välttämättä vaadi tuloksia word-dokumentilla vaan anna opiskelijan itse päättää, miten hän osoittaa oppimistuloksensa - esimerkkisuoritus löytyy tämän blogin lopusta)

Ja sitten itse tarinaan...

Ensinnäkin, olen lähtökohtaisesti epäpätevä opettaja, sillä en ole opiskellut pedagogiikkaa tuntiakaan. Kun valmistuin vuonna 2009 Tampereen teknilliseltä yliopistolta automaatioalan DI:ksi, olin jo ehtinyt käydä opettamassa TAMKilla muutamalle kurssille konenäköä. Ensimmäiset opetuskertani tein kuten omat opettajani olivat minua opettaneet: Valmistelin kurssisisällön, tavoitteet, kurssiaikataulun jne. Luentokalvoni olivat kuten omilla entisillä opettajillani.

Opetukseni jakaantui noin 90% teoriaa ja 10% käytännön harjoituksia. Arvostelun toteutin tentillä, joka sisälsi avointen kysymysten lisäksi myös "a, b, c" -tyylisesti monivalintakysymyksiä - "nippelitietouden" mittaamista.

Konenäkö oli aiheena minulle hyvin tuttu, sillä tein diplomityöni konenäöstä. Lisäksi aihe itsessään on kiehtonut minua aina, joten omaa motivaatiotani opetustyöhön ei tarvinnut erikseen etsiä.
Erään aikuisopiskelijan nuokahtelu eturivissä laittoi meikäläisen kuitenkin miettimään, mitä väärää teen opetuksessani. 
Auta opiskelijaa löytämään henkilökohtainen yhteys opiskelijan itsensä ja opetettavan aiheen välille (motivaatio oppia)

Tyypillisesti ihminen nukahtaa tunnilla helpommin kun opetuksen aihe ei ole kiinnostava, eikö? Ensimmäisenä ryhdyin siis pohtimaan, mikä saa minut innostumaan konenäöstä. Kun ymmärsin omaa intoani aiheeseen paremmin, muutin opetusmenetelmiäni merkittävästi. Siitä pisteestä lähtien jokainen kurssini/opetuskokonaisuuteni on alkanut kunnollisella "motivation of study" -hetkellä, enkä etene syvemmälle aiheeseen ennen kuin luokka on hyväksynyt aiheen oppimisen arvoiseksi. Vasta kun uskon kanavan olevan auki minun, aiheen ja opiskelijoiden välillä, voin jatkaa eteenpäin.

Poista kaikki mahdolliset oppimisesteet, kuten huono, vanhentunut ja vaikeaselkoinen opetusmateriaali ja -tekniikka

Seuraavaksi varmistin, että opetusmateriaali oli ajantasaista ja helposti sisäistettävää. Materiaali oli kaikkien saatavilla, milloin Google Drivessa/Docsissa, milloin Dropbox-verkkokansiossa. Lisäksi täydensin opetusmateriaaliani suoraan eri verkkosivuilta, -palveluista ja relevanteista blogeista, jotka tiesin täydentävän konenäön ajankohtaisuutta. Samalla autoin opiskelijoita etsimään relevanttia tietoa konenäöstä. Lisäsin myös merkittävästi käytännön harjoitusta - olihan kuitenkin kyseessä konenäkö, joka on ehkä hienostunein ja pisimmälle kehittynyt anturitekniikan osa-alue. Arvosteluni suoritan lähes poikkeuksetta pienryhmätöinä siten, että kerron ryhmille, miten haluan varmistaa ryhmän jäsenten oppimistavoitteiden saavuttamisen (ts. kerron, mitä edellytän ryhmätyöltä). Työn sisällön päättävät ryhmät itse. Tuloksena opiskelijat ovat tutustuneet konenäköön toteuttamalla mitä kummallisimpia konenäön sovellutuksia: Nike-kengän tunnistusta, kolikonlajittelijaa, pyörivän LED-pallon kierrosluvun mittausta, kaistavahtia, salibandymaalin automaattista maalikameraa...

Anna opiskelijan valita oppimistapansa itse niin paljon kuin mahdollista

Viimeisenä mahdollistin opiskelijoiden itsensä päättää, miten kukin ryhmä halusi palauttaa ja esitellä ryhmätyönsä, kunhan vain pystyin varmistamaan oppimistavoitteiden saavuttamisen. Esimerkiksi koneautomaation laboraatioissa ryhmillä on ollut joskus käytössä pieni budjetti tehdä pienhankintoja oman harjoitustyönsä suorittamiseksi. Työn tulos jää usein TAMKille edelleen hyödynnettäväksi opetuksessa

Uskon pääseväni merkittävästi parempiin oppimistuloksiin näillä kolmella edellämainitulla parannuksella. Opiskelijat käyttävät todennäköisesti vaadittua enemmän aikaa oppimistavoitteisiin pääsemiseen ihan vain siksi, että heillä oli motivaatio oppia konenäköä. Alla esimerkkinä yhden ryhmän ryhmätyö youtube-videona:


Eipä muuta kuin uskallusta kaikille opettajille testata uusia opetusmenetelmiä - protoilemalla laatu paranee! :)

Terveisin,
Aleksi Kopponen
050 462 8383
kopponen@gmail.com


torstai 17. huhtikuuta 2014

Potkua esitykseen - Prezi

Istun luentosalin penkkiin. Peräpenkkiin tietenkin, jotta paikalle saapuneet eivät pitäisi minua liian innokkaana. Etuosa olisi hyvä vaihtoehto, jotta näkisin eteen asti kirkkaasti ilman silmälasejani, jotka taas jäivät kotiin. Katseeni pyyhkii edessä olevia liitutauluja ja valkokangasta. Pohdin, kummallako tavalla luennoitsija on ajatellut tällä kerralla asiaa lähestyä. Dataprojektori hyrähtää käyntiin. Voin huokaista toistaiseksi helpotuksesta. Tänään en tarvitse nuolenpääkirjoituksen enkä hieroglyfien tulkitsemistaitoja. Tunteeni onnellisuudesta on valitettavasti lyhytkestoinen. Jo ensimmäinen PowerPoint-dia on täynnä mustaa tekstiä valkoisella pohjalla. Luennoitsija on ilmeisesti ennen saliin rientämistään käynyt lämmittelemässä kaikki nivelensä vetreiksi, sillä seitsemää tiheästi kirjoitettua diaa säestää mielipuolinen raajojen heiluttelu höystettynä ulkomuistista ryöppyävillä vuorosanoilla ja luentoa elävöittämämmiksi tarkoitetuilla täytemuminoilla. Aiheena ollut asia oli toki mielenkiintoinen ja mieleenpainuva -- muistaakseni.

Huomio te, jotka pidätte PowerPoint-diojen (lyhennetään tästä eteenpäin PP) tekemistä vaikeana jo ajatuksen tasolla! Myös te, jotka ette halua käyttää kyseistä sovellusta sen ylikansallisen kaupallisuuden vuoksi! Esiteltäköön elämää helpottamaan selaimen kautta käytettävä dynaaminen presentaatio- eli esitysgrafiikkasovellus Prezi.

Kaikki alkaa siitä, että rekisteröidytään ilmaiseksi Prezin käyttäjäksi, jolloin sähköpostiosoitteen luovuttamista vastaan annetaan käyttäjälle 100MB ilmaista verkkotallennustilaa presentaatioiden taltiointia varten. Vielä ei ole roskapostia ainakaan tullut ja muutaman viikon olen palvelua käyttänyt. Nou hätä siis sen osalta.

Valitse, haluatko tehdä uuden esityksen, muokata aikaisempia esityksiäsi vai aloittaa esityksen valmistamisen valmiiksitehdyn pohjan päälle, joita palvelussa on useita kymmeniä.



Ajatus esityksen luomiseen poikkeaa hieman PP:n lähtökohdista. Prezi mahdollistaa sulavan matkustamisen näkymästä toiseen zoomauksen ja kuvan liikuttamisen avulla. Yhdelle suurelle lakanalle (taustakuva) saa siis rajattoman määrän PP-diamaisia näkymiä haluttuihin paikkoihin, joihin esitys sulavasti johtaa, pysähtyy ja jatkaa matkaa seuraavaan näkymään esimerkiksi nuolinäppäinten avulla. Toki on myös mahdollista tehdä PP:n kaltainen esitys erillisistä dioista tai jopa yhdistellä kummankin esitystavan etuja.

Työtilassa voi milloin tahansa napsauttaa ruutua mistä kohdasta tahansa, jolloin kirjoitustoiminto aktivoituu ja tekstin lisääminen on mahdollista. Sen lisäksi työtilassa yläreunan nappulat Present, Insert ja Themes ovat käytännössä kaikki mitä tarvitaan. Insert-napista voi esitykseen lisätä käytännössä mitä tahansa mediaa tehosteäänistä YouTube-videoon. Tekstit kannattaa reunustaa jonkinlaisilla kehyksillä (frame), joita löytyy myös paljon erilaisia ja -muotoisia insertin alta. Themes-napista on mahdollista lisätä oma taustakuva esityksen suureksi taustaksi, jota pitkin presentaatio etenee. Myös tekstikehysten, nuolien ja muun kuviografiikan tyyliseikkoihin pääsee vaikuttamaan themes-napin kautta.


Vasemmassa reunassa on pinottuna näkymien suoritusjärjestys, jota pystyy muuttelemaan omien mieltymystensä ja asioiden esitysjärjestyksen mukaiseksi. Hiirellä (tai sormella) siirtelemällä ja zoomailemalla voi myös hakeutua haluamaansa näkymään, jonka voi valita suorituspinoon läpikäytäväksi kohteeksi. Vasemmassa alakulmassa on nappi Edit Path, jota painamalla ilmestyy kaksi nappia. Toisella voi tyhjentää koko pinon ja toisella saa vangittua työtilassa olevan näkymän yhdeksi esityksen näkymistä pinoon. Näkymiä voi järjestellä yksinkertaisesti raahaamalla kuvia oikeille paikoille.


Present-nappi aloittaa esityksen ja tekijä voi käydä kohta kohdalta läpi kaikki vaiheet ja hioa esityksensä sujuvan (näköiseksi) presentaatioksi. Sisältöön en valitettavasti osaa antaa vinkkejä.

Maininnan arvoinen seikka on mahdollisuus käyttää Prezia useammalta tietovälineeltä yhtä aikaa internet-yhteyden yli. Kutsun voi lähettää linkin muodossa sähköpostilla tai esimerkiksi chat-keskustelun yhteydessä. Sopiva toiminto esimerkiksi brainstormaukseen tai vaikkapa pienen ryhmän sisäiseen toimintaan. Verkon yli voi esityksen jakaa myös pienelle ryhmälle verkkokokousmaisesti. Nämä ja muut esityksen jakamiseen liittyvät toiminnot löytyvät työtilassa oikeassa yläkulmassa sijaitsevan jakonapin takaa. Lisäksi sovelluksen luvataan olevan alustariippumaton, joten sitä pitäisi jälleen pystyä käyttämään millä tahansa tietovälineellä - vaikka tabletilla.

Kaiken kaikkiaan sovellus on niin intuitiivinen ja helposti omaksuttava, että esityksen laatijoina voivat olla sekä oppilaat että opettajat - puhumattakaan muista esityksiä valmistavista lajitovereistamme! Perustoimintojen opetteluun aikaa kuluu 15 minuutista tuntiin ja sen jälkeen lisämausteita on mahdollista löytää tasaisessa tahdissa varmasti niin paljon kuin vain jaksaa etsiä ja kokeilla.

Tässä vielä oma syväluotaava presentaationi, jonka tekemiseen meni aikaa noin 20 minuuttia opetteluineen ja videoiden ja kuvien etsimisineen. Ei kovin työlästä! Hauskaa kylläkin.


torstai 10. huhtikuuta 2014

Pedagogiikka palaa ITK-messuilla 10.4. - Ajatuksia ja ideoita käytäntöön

Jo viidestoista Interaktiivinen Teknologia Kouluopetuksessa -messukonferenssipläjäys sai minut vieraakseen neljättä kertaa putkeen. Konkarina osasin etukäteen varautua paperikarkkien, arvontakuponkien, omenoiden ja mandariinien sekä lukuisten mainoslahjojen virtaan ja asennoitua itse asian läpivalaisuun ja tutkaamiseen. 

Ihminen on pohjimmiltaan keräilijä


Tähän väliin on vielä pakko ihmetellä ihmistä. Keräilijä ja metsästäjähistoriamme paljastuu juuri tällaisissa tilanteissa, joissa tarjolla on paljon tavaraa. Eikä ainoastaa tavaraa, vaan ILMAISTA tavaraa. Jos siis käyn napsimassa pöydistä esineitä, en syyllisty mihinkään rikolliseen, vaikka tunnenkin kiusallisen piston sydämessäni jostain kummallisesta syystä. Tunnen ikään kuin olevani velkaa esittelijälle tuosta Marianne-karamellista ja väkisin pakotan itseni joko karkaamaan paikalta, katse kokolattiamatossa, madellen vaivihkaa kohti seuraavaa kojua tai jähmettymään paikalleni, hymy kasvoillani, tasaisesti nyökytellen ymmärtämisen ja kuuntelemisen merkkinä toivoen, että myyntipuhe olisi lyhyt ja ytimekäs. Pahin tilanne on se, kun esittelijä lukee nimilapustani organisaation ja ryhtyy muistelemaan kuinka viitisen vuotta sitten hän ajeli juuri niillä kulmilla ja asenteli juuri näiden hienojen tuotteiden edeltäjiä jokaiseen seinään ja kuinka kaikki olivat tyytyväisiä ja kuinka hyvää ruokaa paikallisessa kuppilassa silloin sai ja kuinka paikat ja liikennejärjestelyt ovat varmasti muuttuneet ja kuinka Volkkari silloin hyytyi moottoritielle ja niin edelleen. Halusin vain yhden paperikarkin, joka lopulta osoittautui kovaksi, kitkeräksi salmiakkipastilliksi, minkä johdosta kävelin loppuseminaarin leuat vinossa, kieli takahampaissa oudosti naamaani väännellen. Noh, se siitä!

Opettajuudesta


Sain kuunnella päivän aikana paljon mielenkiintoisia ajatuksia, kokemuksia sekä hyviä ja huonoja ideoita. Muunmuassa avajaisissa tutkimusjohtaja Jarmo Viteli Tampereen yliopistolta pohti ja kyseenalaisti opetuksen yhtä kaikkein pyhimmistä ja pysyvimmistä asioista - opettajana opettamista. Miksi perimmiltään on niin, että yksi henkilö - opettaja - sijaitsee opetustilan edessä ja paljon henkilöitä - oppilaat - istuvat hiljaa pulpeteissaan, seuraavat tapahtumia, yrittävät pysyä opettajan ajatusmaailman mukana ja samalla tehdä kenties muistiinpanoja tai tehtäviä jollain välineellä? Onko tällainen järjestely välttämätöntä? Onko muita vaihtoehtoja?

MOOC - Massive Open Online Courses


Yhtenä kiintoisana ajatuksena ja vaihtoehtona Viteli mainitsi tällä hetkellä yliopisto-opetuksen kuumimman puheenaiheen - MOOC:in (Massive Open Online Courses), mikä tarkasti määriteltynä tarkoittaa
...tapaa järjestää osallistujamäärältään skaalautuvia mutta opettajaresurssien käytöltään rajattuja, helposti ylläpidettäviä verkkokursseja. MOOCien perusajatuksen mukaisesti kurssille osallistumisen kynnys on hyvin matala, eikä kurssin keskeyttämisestä ole sanktioita.

Kurssien aiheet ovat käytännössä yliopistotasoisia, mutta niihin tarjotaan pääsy käytännössä kaikille. Näin ollen kaikki ihmiset maailmassa, joiden varallisuus riittää, saavat mahdollisuuden kouluttaa itseään. Toki ainakin aluksi ne, joilla on varaa tekniikkaan ja sen hyödyntämiseen, ovat etulyöntiasemassa. Se tosiasia ei kuitenkaan tee MOOC:ista ajatuksena ja toteutuksena huonoa tai puutteellista.

Leirinuotiotunnelmaa luokkahuoneessa

Vitelin avauspuheenvuorossa mainitsemaan opettaja-edessä-ongelmaan löysin kojuvirrasta useita eri tyyppisiä vaihtoehtoja, joista yksinkertaisuudessaan säväyttävänä ideana mainittakoon leirinuotio-niminen opetuskaluste. Virallisen leirinuotiokalusteen sähköisellä nosto-lasku-toiminnolla saa tilattua osoitteesta leirinuotio.fi hintaan 5 170€ + toimitus, mutta jos ylimääräisiä näyttölaitteita löytyy, voi moisen värkin koittaa väsätä myös itse!


Leirinuotio-sivustolla opastetaan jopa tekemään oma leirinuotiokaluste ja kuvia löytyy erilaisista versioista, joita oppilaitoksiin on jo erilaisten apuvälineiden avulla rakenneltu. Kaikki mitä yksinkertaisuudessaan leirinuotiokalusteen valmistamiseen tarvitaan on:
  • 5 näyttöä
  • HDMI- tai VGA-jakaja (monistaa kuvan kaikkiin näyttöihin)
  • näyttöpiuhoja
  • jonkinlainen tukirakenne
Lisämaustetta antavat
  • Tabletit oppilaille tai oppilasryhmille
  • Apple-TV tai vastaava yksittäisen tabletin tai tietovälineen näytön jakamiseen soveltuva laite 
Edut perinteiseen liitutaulu- tai videotykkiratkaisuun ovat selvästikin opettaja-oppilas- sekä oppilas-oppilas-dialogin vahvistuminen. Kaikilla oppilailla on yhtäläinen näkyvyys ja mahdollisuus osallistua aiheen asiaan. Mahdollisesti säkkituolit tai muut epäergonomiset (lue: mukavat) istumisvälineet ja yleisesti koko ympäristön viihtyisyys kertaavat oppimiskokemuksen positiivisia puolia. Varmasti kokeilun arvoinen idea!